Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Perjantaina miesten salibandyliigassa M-Team - Classic

 

Perjantaina miesten salibandyliigassa M-Team - Classic


Joulun välipäivät ovat M-Teamin miesten liigajoukkueelle kiireistä aikaa, sillä sarja jatkuu jo perjantaina 30.12., kun Rusalle saapuu sarjakakkonen Classic Tampereelta. Ensimmäisen kierroksen kohtaamisessa Classic pelasi vakuuttavasti kotiyleisönsä edessä ja on jatkanut samaa tahtia runkosarjassa, sillä joukkue ei ole poistunut kaukalosta häviäjänä kuin kolme kertaa tällä kaudella. M-Team on puolestaan onnistunut kolmessa pelissä pääsemään pisteiden makuun, joista viimeisin piste tuli edellisestä kotiottelusta Tapanilan Erän kustannuksella.

Sarjataulukko ei kotijoukkueen osalta mairittele, mutta joukkueen kapteeni Lauri Huusko näkee joukkueen kasvaneen ensimmäisen liigasyksyn myötä.

-Vastustajista on nyt enemmän tietoa. Ollaan nähty meidän kannalta hyviäkin nousuja ja toisaalta kyllä saatu myös koulutusta kentällä. Paljon on ollut hyviä tilanteita ja muutama tärkeä taisteluvoitto myös joukkueelta.

-Fiiliksestä ja tunteesta on paljon kiinni. Ehjää kuuskymppistä ei olla vielä tällä kaudella esitetty, mutta sitä kohti mennään koko ajan, uskoo Huusko.

Ensimmäisellä kierroksella Classic antoi oppitunnin liigan parhaasta tekemisestä, kun joukkue iski taululle 14-5 lukemat Tampereella. Kahden erän jälkeen taululla oli neljän maalin ero ja kolmanteen erään lähdettiin 6-2 tilanteessa. Huusko muistaa, että ottelu repesi todenteolla vasta viimeisessä erässä.

-Siinä ottelussa pääsi kokemaan täysin luissa ja ytimissä Classicin hyökkäysvoiman. Ottelu kuitenkin repesi varsinaisesti vasta kolmannessa erässä. Nyt ei päästetä kaveria liian pitkälle karkumatkalle.

-Vastassa on joukkue joka tykkää pelata hyökkäyspaikoissa hyvästä tilanteesta vieläkin parempaan paikkaan. Joukkueessa on henkilökohtaista taitotasoa ja kentällä nähdään usein nautiskelua tilanteiden valossa, tietää Huusko.

M-Teamin osalta runkosarjan kevätkausi käsittää 11 ottelua, joista kuusi pelataan vieraissa ja viisi kotona. Kenen odotat nousevan joukkueesta esiin kevätkaudella?

-Yksilön nostaminen meidän joukkueesta on aika haastavaa, sillä fakta on, että kaikkien pitää nostaa tasoa. Piristystä on tullut ja ollaan muutettu vähän viisikoita, jotta saadaan uutta virtaa tekemiseen.

-Jos ja kun Lasse (Lundström) nousee omalle tasolleen, on se aika tärkeä juttu koko joukkueelle.

Kotihallistaan M-Team ei ole tähän mennessä saalistanut kuin yhden pisteen, mutta kaksi edellistä kotiottelua on osoittanut suuntaa kohti parempaa. Huusko toivoo, että oman seuran porukka löytää tiensä katsomoon myös tulevana perjantaina.

-Kaikki tuki, mitä yleisöstä tulee on joukkueelle todella tärkeää. Joukkue arvostaa sitä jeesiä, mikä kannustuksesta saadaan.

Perjantaina 30.12.2011 kello 18.30 M-Team – Classic

M-Teamin tiedotteesta  / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Helsingin M-Team ry - logo

Helsingin M-Team - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää