Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko nimesi valmentajansa

 

Lukko nimesi valmentajansa


Rauman Lukko nimesi päävalmentajan viikonlopun aikana. Uudeksi päävalmentajaksi nimitettiin  Juha Vuori.  Vuori ottaa joukkueen komentoonsa välittömästi.  Vuori toimii Lukon päävalmentajana kauden loppuun ja siirtyy sen jälkeen Risto Dufvan valmennusryhmään jo aikaisemmin tehdyllä kaksivuotisella sopimuksella.

Vuori on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri Bostonin Yliopistosta pääaineinaan valmennus ja liikunnanopetus, lisäksi hän on suorittanut Haaga Helian ammattikorkeakoulun liikunnan ja valmennuksen tutkinnon Vierumäellä.

Työurallaan  hän on toiminut opettajana Haaga Helian ammattikorkeakoulun kansainvälisen jääkiekkovalmentajatutkinnon kurssin vetäjänä neljän vuoden ajan.

Pelaajaurallaan Vuori on pelannut  SM-liigaa, Mestistä ja Pohjois-Amerikan Yliopistosarjaa NCAA:tä. Valmentajauransa hän on aloittanut vuonna 2000 Bostonissa.

Valmentajana hän on toiminut USA:n Jääkiekkoliiton palveluksessa nuorten pelaajien kehittäjänä  Massachusetts’in osavaltiossa sekä Yliopistovalmentajana . Suomen U20 maajoukkueen valmennustiimissä Vuori toimi kolmen kauden aikana ottaen osaa 2006 , 2007 ja 2008 MM-kisoihin. Vuodesta 2008 hän on toiminut Lukon liigajoukkueen valmennusryhmässä.

Vuoren apuna toimivat Ari Moisanen, jonka vastuualuetta on muutettu maalivahtivalmentajasta valmentajaksi,  A-junioreiden vastuuvalmentajana alkukauden toiminut Timo Elo sekä kuntovalmentajana jatkava Risto Rosendahl.

Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää