Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

JPS taisteli pisteen

 

JPS taisteli pisteen


JPS lähti toiseen etelän kiertueen otteluunsa parantamaan peliään. Vastaan luisteli kahden edellisvuoden mestari HIFK. JPS aloitti ottelun passiivisesti ja tiiviillä puolustamisella. HIFK painoi päälle luoden vaarallisia tilanteita sekä tukun kulmalyöntejä. JPS kesti kuitenkin pitkään hyvän onnen (kolme tolppaa) ja Matti Viitasen johtaman uhrautuvaisen puolustuksen ansioista. Pelin 32. minuutilla loistavasti pelannut JPS-vahti Aatu Valtonen vapauttaa heitollaan Matti Oksasen, joka sijoittaa varmasti pallon HIFK-maaliin! 40.minuutin kohdalla JPS:n purkupallo epäonnistuu ja vastahyökkäyksestä tutkapari Larsson-Ojanen sahaa JPS-puolustuksen kahtia. Ojanen pistää pallon tyhjiin ja puoliaikatulos 1-1 oli tosiasia!

Toisen jakson alkupuolella HIFK onnistuu vihdoin kulmalyönnistä. Maalintekijänä jälleen Aku Ojanen. HIFK:n  vyörytys jatkui kovana, mutta JPS pääsi peliin mukaan aktiivisemmin! Kenttäpeli tasaantui ja paikkoja oli molemmilla joukkueilla. Nuoret maalivahdit HIFK:n Christoffer Huber ja JPS:n Aatu Valtonen esittelivät paraatitorjuntojaan. Molemmat palkittiinkin joukkueidensa parhaina! Hiukan ennen loppua pääsee paluupallosta kaaren tuntumasta Niko Herranen lyömään vastuttamattomasti riemukkaan tasoituksen!

JPS.n peli-ilme oli aivan eri luokkaa kuin edellisenä päivänä Porvoossa. Kova taistelu ja pieni ripaus onnea toi tuliaisena tärkeän pisteen hallitsevalta mestarilta! Pelit jatkuu jo  tulevana keskiviikkona, kun tapaninpäivältä siirretty ottelu WP-35 - JPS pelataan Varkauden Kämärillä!

JPS pisteet: Matti Oksanen 1+0, Niko Herranen 1+0, Aatu Valtonen 0+1 ja Tuomas Rintala 0+1.mv. Valtonen

JPS:n tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


Jyväskylän Seudun Palloseura ry - logo

JPS - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Urho Eklund siirtyy Porin Narukerään

Urho Eklund siirtyy Porin Narukerään

Narukerä on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen Ruotsin Bollnäsistä Poriin siirtyvän lupaavan HIFK-kasvatti Urho Eklundin, 19, kanssa.

Lue lisää
Tomi Mustonen jatkaa Narukerässä

Tomi Mustonen jatkaa Narukerässä

Viime kaudella 31 tehopistettä takonut Tomi Mustonen on Narukerän uusin sopimuspelaaja.

Lue lisää
Ville Aaltonen on palaa Poriin innostuneena

Ville Aaltonen on palaa Poriin innostuneena

Narukerän 20-vuotta kestänyt odotus päättyy, kun legenda ja maajoukkueen kapteeni Ville Aaltonen palaa kasvattajaseuraansa.

Lue lisää
Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkueelle SM-hopeaa

Narukerän P15 joukkue voitti viikonloppuna Varkaudessa pelatussa SM-lopputurnauksessa hopeaa.

Lue lisää
Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Timo Helavuori Narukerän puheenjohtajaksi

Narukerän vuosikokous valitsi seuran uudeksi puheenjohtajaksi Timo Helavuoren.

Lue lisää
Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Narukerä taistelee lauantaina kullasta

Maaliskuussa 1998 Narukerä voitti Tornion Naränperällä pelatussa pronssiottelussa paikallisen Palloveikot 2-3.

Lue lisää