Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Innanen JJK:hon kaksivuotisella sopimuksella – testissä kaksi pelaajaa

 

Innanen JJK:hon kaksivuotisella sopimuksella – testissä kaksi pelaajaa


Kettupaidat ovat saaneet keskikentälleen vankan vahvistuksen, kun Mikko Innanen teki jyväskyläläisseuran kanssa kaksi seuraavaa kautta kattavan sopimuksen.

Keskikentän laidalla viihtyvä 29-vuotias Innanen siirtyy JJK-paitaan MyPasta, jonne hän siirtyi kaudeksi 2011. Erityisen tutuksi jalkapalloyleisölle Innanen on kuitenkin tullut Valkeakosken Hakasta, jota hän edusti kaikkiaan yhdentoista kauden ajan. Innasella on vyöllään 256 liigaottelua, joissa on syntynyt yhteensä 50 maalia.

JJK:n toimitusjohtaja Joni Vesalainen on uuteen hankintaan erittäin tyytyväinen.

- Todella hienoa, että Mikko valitsi JJK:n – hänellä oli muitakin, myös rahallisesti parempia vaihtoehtoja, Vesalainen kiittelee.

- Tämä on sellainen hankinta, että tiedämme hyvin, mitä saamme. He pelasivat ”Manun” (Mikko Manninen) kanssa Hakassa loistavasti yhteen ja uskomme, että vastaavia esityksiä tullaan näkemään jatkossa JJK:ssa.

Myös Innanen itse nostaa vanhan Haka-aikojen pelikaverinsa heti esille puhuttaessa syistä, jotka saivat miehen valitsemaan JJK:n.

- Kyllähän Manu on varmaan suurin yksittäinen tekijä, yhdessä pelaaminen on ollut haaveena sitä asti kun tiet Hakasta erkanivat. Manu on kovasti houkutellut minua JJK:hon ja nyt siihen tuli sopiva hetki. (Päävalmentaja Kari) Martonen on myös tuttu valmentaja niin ikään Hakasta, samoin pelaajista Korhosen Janne ja Pasojan Juha, joten tuntuu helpolta tulla JJK:hon. Fiilis on muutenkin nyt oikein hyvä ja on hienoa päästä taas keskittymään olennaiseen, eli treenaamiseen ja pelaamiseen.

Pitkälle kolmattasataa ottelua liigassa tahkonnut laituri ei tule kettulaumaan henkseleitään paukutellen.

- Nöyränä tullaan uuteen joukkueeseen ja pelipaikkaa lähdetään lunastamaan, tuore kettupaidan kantaja päättää.

Kaksi pelaajaa testiin

JJK:n rinkiin liittyy myös kaksi testipelaajaa, jo aiemmin testissä ollut FC KooTeePeen keskikenttämies Johannes Laaksonen sekä viime kaudella RoPS:aa edustanut Albin Granlund. Vuonna 1989 syntynyt Granlund on pelipaikaltaan laitapuolustaja.

- Latikan Tuomaksen tilanteesta tuli ikäviä uutisia ja hän on alavatsavamman takia sivussa huhtikuun alkuun asti, joten laitapuolustajalle on nyt tarvetta, Vesalainen toteaa.

JJK:n tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


JJK Jyväskylä ry - logo

JJK - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää