Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

MuSa voitti TKT:n Pirkkahallissa 0-1

 

MuSa voitti TKT:n Pirkkahallissa 0-1


Loukkaantumisten runtelema MuSa lähti tampereelle pienellä ryhmällä. Sivussa ottelusta oli pitkä lista pelureita, mutta siitä huolimatta MuSa kykeni hakemaan vierasvoiton Niko Vainionpään ensimmäisen puoliajan maalilla.

MuSa maalasi pelin ainokaisen jo 13. minuutin kohdalla, kun Samu Ruisniemi vapautti Vainionpään maalintekoon. Varma sijoitus maaliin jäikin ottelun ainokaiseksi, vaikka paikkoja oli useampaankin osumaan. TKT sai ensimmäisen jakson loppupuolella hieman paremmin otetta pelistä ja luotua maalipaikkoja, mutta MuSan maalivahti Janne Järnstedt oli hyvässä vireessä ja piti nollan loppuun asti.

Toilla jaksolla maalipaikat loistivat poissalolollaan pelin pyöriessä pääsääntöisesti keskialueella. MuSan päävalmentaja Risto Puustinen oli tyytyväinen voittoon ja nollan säilymiseen omassa päässä. Kiitosta saivat kokeneeseen kaartiin kuuluvat Samu Ruisniemi sekä Antti-Pekka Pihlainen, joka on johtanut puolustusta esimerkillisesti molemmissa pelaamissaan harjoitusotteluissa.

MuSa pelaa seuraavan harjoitusottelunsa tulevana lauantaina 15.3 kakkoseen noussutta Ilves-Kissoja vastaan. Ottelu pelataan tampereella Pirkkahallissa klo 13.00 alkaen.

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle




Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää