Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Sami Aittokallio Ässien maalille - Valtteri Pihlajamäki palaa Poriin

Sami Aittokallio Ässien maalille - Valtteri Pihlajamäki palaa Poriin

 

Maalivahti Sami Aittokallio siirtyy Ässiin kaksivuotisella sopimuksella. 26-vuotias Aittokallio oli vakiokasvoja juniorimaajoukkueissa, joissa paras saavutus oli alle 18-vuotiaiden MM-pronssi.

Juniorivuosien jälkeen Aittokallio suuntasi Pohjois-Amerikkaan Colorado Avalanchen organisaation, jossa maalivahdin tilille kertyi lopulta kolme NHL-ottelua.

Vuonna 2015 Sami Aittokallio palasi Liigaan Oulun Kärppien riveihin. Liigassa Aittokallio on edustanut myös Ilvestä sekä Sportia, jonka riveistä hän siirtyy Ässiin. Toistaiseksi Aittokallion uran paras saavutus Liigassa on SM-pronssi vuodelta 2016.

- Sami on kokenut ja nähnyt urallaan paljon, mutta hän on vasta lähestymässä parhaita pelivuosiaan. Hän on kypsä analysoimaan omaa tekemistään ja rehellinen omista vahvuuksistaan sekä kehitysalueistaan. Sami on oppinut nauttimaan pelaamisesta ja ennen kaikkea suhtautumaan häpeään, kritiikkiin ja virheisiin tavalla, jotka kääntyvät voimavaraksi.

- Kävimme Samin ja maalivahtivalmentaja Jaakko Rosendahlin kanssa perusteelliset keskustelut, joissa avasimme näkemyksiä puolin ja toisin maalivahtipelaamisesta. Sami edustaa niitä arvoja, joita haluamme joukkueeseen. Hän on kova urheilija, rehellinen kaveri ja omaa intohimoa itsensä kehittämiselle.

- Olemme pyrkineet rakentamaan nimenomaan maalivahtikaksikkoa ja siinä painottaneet asioita luonteiden ja urheilullisuuden kautta, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.

- Näen Ässät loistavana mahdollisuutena kehittyä. Tavoitteena on, että Pori on paikka, jossa pystyn ottamaan seuraavan askeleen urallani.

- Pidän itseäni teknisesti taitavana sekä nopeana maalivahtina. Pyrin pelaamaan rauhallisesti ja näen itseni ikääni suhteutettuna jo paljon nähneenä pelaajana.

- Ässistä tulee mieleen päällimmäisenä Isomäen loistava tunnelma. Täällä on aina ollut hyvin meteliä ja tunnelmaa ja toivottavasti näin on myös jatkossa. Pori on ollut paha paikka maalivahdille pelata, kun kotiyleisö antaa vierasjoukkueen maalivahdille painetta. On hienoa päästä kokemaan se tunnelma nyt toisestakin suunnasta, Sami Aittokallio kommentoi.

Poriin juniorivuosinaan kotiutunut VaPS:in kasvatti Valtteri Pihjalamäki palaa Poriin. Ässien A-nuorissa SM-hopeaa vuonna 2017 saavuttanut hyökkääjä palaa Poriin kahden Mestiskauden kauden jälkeen.

Päättyneellä kaudella Pihlajamäki pelasi KeuPa HT:n riveissä 47 ottelua tehoin 10+18 =28. Pudotuspeleissä 17 ottelua tuottivat tehot 4+6 =10 ja sarjan hopeamitalin.

- Valtteri on ollut nyt pari kautta poissa Porista. Ensimmäinen Mestis-kausi oli rikkonainen loukkaantumisten vuoksi, mutta viime kaudella hän sai urheilla terveenä ja se näkyi heti myös kehittymisessä, pelaamisessa ja vastuussa.

- Valtteri on luonnekaveri ja se tiedetään täällä Porissa. Hän on periksiantamaton kamppailija. Valtterilla on hyvä työmoraali ja asenne. Lisäksi hän tekee paljon asioita joukkueen eteen, Tommi Kerttula kommentoi.

- Luonnollisesti päällimmäisenä mielessä on ottaa paikka joukkueesta. Pidän kuitenkin Poria kotinani ja kotiin on aina hieno palata.

- Pidän itseäni energisenä taistelijana, asennepelaajana. Tavoitteenani on päästä Seisomakatsomon lemmikiksi, se vaatii paljon töitä ja nöyrää asennetta, Valtteri Pihlajamäki kommentoi.

Pihlajamäen sopimus on yksivuotinen ja se sisältää syyskuun loppuun asti ulottuvan tryoutin.

Ässien tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


HC Ässät Pori Oy - logo

Ässät - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


SamiAittokallio

Sami Aittokallio

6.8.1992 Tampere
Tiedot


Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Ässät ja maalivahti Niklas Rubin ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Ässien organisaatioon vuonna 2021 liittynyt valmentaja Timo Turunen jatkaa seurassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kaudesta 2024 – 2025 eteenpäin.

Lue lisää
Roope Talaja jatkaa Ässissä

Roope Talaja jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Roope Talajan kanssa. Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella ennen illan KooKoo-ottelua 16 ottelua tehoin 4+4 =8.

Lue lisää
Sakari Salminen palaa Ässiin

Sakari Salminen palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2022 asti ulottuvan sopimuksen Sakari Salmisen kanssa. Ässien oma kasvatti pelasi seurassa viimeksi vuosina 2017 – 2019, jolloin 50 ottelussa syntyi tehopisteet 17+30 =47.

Lue lisää
Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Peter Tiivolan kanssa. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä tämän kauden jälkeen.

Lue lisää
Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Ty Rattien kanssa.

Lue lisää