Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PoPan voittoputki jatkuu

 
PoPan voittoputki jatkuu

FC PoPa jatkoi voittoputkeaan sunnuntaina, kun vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen PP-70 kaatui lukemin 3-1. Tämä oli PoPan kauden kahdestoista voitto yhtä monessa ottelussa ja kun samaan aikaan LoPa hävisi Kaarinassa niin PoPa kasvatti sarjajohtonsa 9 pisteeseen.

Ottelu alkoi todella vauhdikkaasti ja molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan palloa maata pitkin, josta tuloksena syntyi mukavia sommitelmia varsinkin vierasjoukkueen päätyyn. PoPa oli alusta asti aavistuksen niskan päällä ja saikin alussa todella monta kulmapotkua, mutta nämä päättyivät ilman tulosta. Ottelun ensimmäinen maali syntyi, kun energisesti pelannut Samu-Petteri Mäkelä riisti pallon vastustajan topparilta ja tarjoili maalin eteen Tom Melartille, joka laittoi pallon taidolla ohi maalivahdin. Maalin jälkeen PoPa jatkoi painostustaan ja oli lähellä siirtyä 2-0 johtoon, kun Ilkka Santahuhdan kova laukaus pamahti tolppaan ja karoille pääsi Tom Melarti mutta tällä kertaa maalivahti veti pidemmän korren. 34 minuutilla PoPa siirtyi 2-0 johtoon, kun kulmapotkun jälkitilanteesta Antti Sumiala survoi PoPan toisen maalin. Näin siirryttiin pukukoppeihin PoPan johtaessa 2-0.

Toinen puoliaika alkoi jälleen kerran PoPalta todella nihkeästi ja PP-70 painoi päälle kuin yleinen syyttäjä ja sai ansaitun kavennuksen, kun Jani Nyblom painoi  pallon maaliin hienon kuvion päätteeksi. Tämä maali ei herättänyt porilaisia vaan PP-70 jatkoi painostustaan mutta ei saanut todellisia maalipaikkoja. Ottelun  70 minuutilla nähtiin ottelun lopullinen ratkaisu, kun Ilkka Santahuhta riisti pallon keskikentällä ja laittoi pallon pystyyn Antti Sumialalle, joka siirsi pallon maalin eteen Samu-Petteri Mäkelälle, joka laukoi ottelun loppulukemiksi 3-1. Näin PoPa kasvatti voittoputkensa 12 ottelun mittaiseksi ja kasvatti sarjajohtoaan. Ottelu oli todella vauhdikas ja mikä hienoa, niin ottelua oli tullut paikanpäälle seuraaman 1121 henkilöä, joka on kakkosdivisioonan tasolla kova lukema.

Kokoonpano tänään:

Pirhonen
Pihlainen
Luoma
Walker
Janne Vuorinen
I.Santahuhta
Piracaia
Sumiala ('74 M.Santahuhta)
Reinikka
Mäkelä ('84 Qvist)
Melarti ('63 Vallin)

FC PoPan tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2008 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008

Ottelut kaudella 2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää