Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tanska yllätti Leijonat MM-avauksessa

 
Tanska yllätti Leijonat MM-avauksessa

Punapaitojen tehokkuus oli myrkkyä Suomen joukkueelle.

Leijonien MM-kisataival sai hankalan alun, kun Tanska onnistui yllättämään suomalaiset lauantai-iltana pelatussa ottelussa. Puna-asuinen Tanska esiintyi ennakkoluulottomasti ja puristi erinomaisella viimeistelytehokkuudellaan ottelusta itselleen 4-1-voiton. Tulos oli itsessään sikäli historiallinen, että se oli Tanskalle kaikkien aikojen ensimmäinen voitto Suomesta MM-tasolla.

Vaikea alku

Leijonien koetinkiveksi ottelussa muodostuivat erien alut, joissa tanskalaiset olivat terävimmillään. Tanska aloitti tehokkaasti heti avauserässä, jossa runsaan kahden minuutin pelin jälkeen Frans Nielsen pääsi iskemään suoralla laukauksella punapaidat 1-0 –johtoon.  Lisää karvasta kalkkia seurasi kolmisen minuuttia myöhemmin, kun Tanskan Peter Regin onnistui hassuttamaan mies miestä vastaan tilanteessa puolustaja Sami Vatasen ja siirsi maalillaan tanskalaiset kahden maalin johtoon.

Suomi kaventaa

Tanskan toisen maalin jälkeen päävalmentaja Jukka Jalonen käytti aikalisän ja Leijonien peli-ilme otti askeleen oikeaan suuntaan. Henkistä johtajuutta osoitti lopulta läpi ottelun joukkueen parhaimmistoon lukeutunut Petri Kontiolan ketju. Nopeat syötöt ja luisteluvoimaisen Juhamatti Aaltosen väkevät esitykset tuottivat tulosta ajassa 6.47 kun Petri Kontiola laittoi kiekon maaliin röyhkeän nousunsa päätteeksi. Suomen avausosumaan syöttöpisteet merkittiin Aaltoselle ja puolustaja Petteri Nummeliinille.

Leijonien piristynyt peli tuotti Tanskalle vaikeuksia ja sen myötä Suomi sai myös kaipaamaansa ylivoima-aikaa. Näyttävästi pyörineet ylivoimakuviot eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, vaikka Suomi pääsi yrittämään maalintekoa myös viidellä kolmea vastaan.

Tanska ratkaisee ottelun

Toiseen erään Suomi lähti taistelutahtoa täynnä, mutta tanskalaiset kaatoivat kylmää vettä Leijonien niskaan jälleen erän alussa. Pelikello pysähtyi aikaan 21.19 kun punapaitojen Julian Jakobsen ampui suoraan aloituksesta tulisen kudin, joka painui ohi voimattoman Leijonavahti Pekka Rinteen. Jakobsenin osumalla Tanska siirtyi jälleen kahden maalin johtoon ja Leijonien takaa-ajourakka mutkistui entisestään.

Suomi haki aktiivisesti maalipaikkoja sekä toisessa, että kolmannessa erässä, mutta todelliset huippupaikat ja tehokkuus maalipaikoissa jättivät vielä hieman toivomisen varaa. Oman osansa kunniasta ansaitsee myös Tanskan vasta 20-vuotias maalivahti Frederik Andersen, joka torjunnoillaan oli yksi voiton kulmakivistä.

Ottelun lopussa Leijonat haki kavennusta ilman maalivahtia ja Tanska pääsi kaunistelemaan loppulukemat 1-4. Punapaitojen avausosumasta vastannut Frans Nielsen sai riistettyä kiekon pois puolustaja Janne Niskalalta ja nosti illan maalisaldonsa kahteen vippaamalla kiekon tyhjään maaliin ajassa 59.13.

Jääkiekkoliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


2010 Miesten A-maajoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Maajoukkueen tiedot



Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää