Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FBT Pori kesti HaKin kirin

 
FBT Pori kesti HaKin kirin

Porilaista salibandy-yleisöä hellittiin viikonloppuna kahdella hurjalla taistelupelillä. Sunnuntaina FBT Porin taistelu toi palkinnon, kun AC HaKi kaatui mahdollisimman niukasti maalein 6-5 (2-1, 3-2, 1-2).

Porilaiset aloittivat pelin vauhdikkaasti. Etenkin toista peliään tällä kaudella pelannut Juha Tikka oli ärhäkällä pelipäällä ja iski kaksi maalia heti avauserässä. Vierailijoiden Tommi Rosendahl kavensi, joten tauolle edettiin porilaisten 2-1 -johtoasemissa.

Toiseen erään rynnisti kotijoukkue entistä kovemmalla ilmeellä. Miikka Läntisen ja Benjamin Lepolan pikamaaleilla tilanne oli jo 4-1, ja erän puolivälin jälkeen Jonne Haapasalo tyylitteli lukemat jo 5-1:een. HaKin maalitykki Tommi Vappula kuitenkin päätti, ettei joukkue luovuta helpolla. Hänen kahdella osumallaan taukotilanteeksi tuli lukemat 5-3.

Vieraiden Miikka Häiväläinen kavensi erän alkuun ottelun yhden maalin eroksi kotijoukkueen hyväksi, mutta Miikka Läntisen illan toinen helpotti hieman porilaisten peliä. HaKi myllytti ahkerasti kohti Tomi Bergendahlin vartioimaa maalia kohti, mutta kiri jäi Mikko Sipilän maalista huolimatta torsoksi.

Tärkeällä voitollaan FBT Porin sarjasijoitus nousi kohisten. Kahdeksalla pisteellään joukkue pyyhälsi sekä Josba, Loviisan, Happeen että TPS:n ohi sarjataulukossa.

FBT:n kausi jatkuu 24.11. vieraskentällä, kun joukkue matkaa Tapanilan Erän vieraaksi. Kotiyleisön edessä joukkue pelaa seuraavaksi perjantaina 26. marraskuuta. Urheilutalon liigamatolle saapuu vastustajaksi Turun Palloseura kello 18.30 alkaen.

FBT Porin tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää
Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhut on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Paavo Kankaanpään kanssa.

Lue lisää
Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut lähtee lauantaina pohjoisiin LNM:n vieraaksi. Liminkalaiset esittivät marraskuussa vahvoja otteita Porissa, vieden tiukan väännön ja pisteet mukanaan lukemin 3-4.

Lue lisää
Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Viime kaudella Karhuissa 23 ottelussa pelannut Arvid Vonk on solminut vuoden jatkosopimuksen Karhujen kanssa. Vonk on tärkeä palanen Karhujen joukkuetta myös ensi kaudella.

Lue lisää
Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Viimeisimpinä pelaajina vuoden jatkosopimuksen on kirjoittanut Salibandyliigakokemustakin omaava Karhujen kasvatti Roni Tuomela.

Lue lisää
Karhuille kaksi jatkosopimusta

Karhuille kaksi jatkosopimusta

Porilaisjoukkueen riveissä tulevalla kaudella jatkavat Heikki Vanhatalo ja Henry Stenfors.

Lue lisää