Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Koovee ja Classic iskevät yhteen

 
Koovee ja Classic iskevät yhteen

Miesten edustusjoukkueella on sunnuntaina kiihkeääkin kiihkeämpi paikalliskamppailu SC Classicia vastaan. Molemmat joukkueet esiintyivät koko syyskauden varsin vahvasti ja Classic onnistui voittamaan jokaisen ottelunsa ennen joulua. Joulutauon jälkeen kumpikaan joukkue ei ole ollut vahvimmillaan, mutta sunnuntain ottelusta on odotettavissa todellista salibandyviihdettä parhaimmillaan. Eikä vähiten siksi, että joukkueet pyrkivät pelaamaan nimenomaan pallollista salibandya.

Tampereen Classic on kuulunut jo useamman vuoden suomalaisten salibandyjoukkueiden eliittiin. Joukkue on pelannut usein hyvän runkosarjan, mutta pudotuspeleissä on tullut aina seinä vastaan tavalla tai toisella. Tälle kaudella Classic pestasi valmentajakseen Ray Backmanin Turusta ja tulos on ollut huikaisevan hyvää. Kuitenkin joukkue palasi joululomalta ottaen niskaansa kaksi niukkaa tappiota. Tämä ei kuitenkaan anna aihetta sille, että vierasjoukkuetta voisi aliarvioida. Joukkue on hyvin kokenut ja siellä pelaa maailmanluokan pelaajia, kuten hyökkäyksen Lassi Vänttinen ja puolustuksen Mika Savolainen. Vänttinen johtaa koko liigan pistepörssiä kohtuullisen suvereenisti tällä hetkellä. Joukkueen pelitapa on yksi liigan toimivimmasta. Classic on tähän asti pelannut hyvin, mutta tässä vaiheessa voidaan kuitenkin kysyä, että onko joukkueen asenne parhaimmillaan tällä hetkellä? Joka tapauksessa Kooveen tulee tehdä täysi päivätyö Classicin kaatamiseen.

Kotijoukkueen kone on myöskin yskinyt joululoman jälkeen. Kolmesta viimeisestä ottelusta on kertynyt nihkeä tasapeli ja kaksi tappiota. Oletettavaa on, että Koovee tekee tätä ottelua ajatellen joitakin muutoksia saadakseen pelinsä jälleen raiteilleen. Joukkueen pelitapaa on pyritty kehittämään kauden mittaan ja se on ainakin tähän mennessä tuottanut pisteitä toivotulla tavalla. Viime otteluissa on kuitenkin ollut havaittavissa hieman ajoittaista ponnettomuutta ja yrityksen puutetta, mikä ei ole ollut aiemmin ominaista joukkueen otteissa. Tässä ottelussa maalintekopaikoista tulee onnistua parhaalla mahdollisella prosentilla. Sekä ykkös-, että kakkosketjun tulee kantaa maalintekovastuuta laajemminkin, kuin Marko Lahtisen ja Veli-Matti Luukon toimesta. Tomas Sladkyn tulisi palata sille tasolle, jolla hän pelasi ennen mm-kisoja.  Puolustus on toiminut koko kauden hyvällä tasolla, mutta hölmöt virheet tulee jättää pois. Tälläisessä pienten marginaalien ottelussa sellaisiin ei ole varaa. Maalivahtiosastolta on vaikea sanoa kumpi maalivahti aloittaa, mutta silläkään saralla ei ole varaa virheisiin. Kaiken kaikkiaan Kooveen tulee pelata parhaalla mahdollisella tasollaan voittaakseen, koska tässä ottelussa rutinoituneempi osapuoli lienee vastustaja.

Valmentajat vastakkain
Riihimäki vs. Backman
Tunnelmat/odotukset?

Riihimäki:
-Pari tappiota alla. Vedetään muutamat hyvät treenit ja palataan voittojen tielle.

Backman:
-En rupea valehtelemaan. Meillä on lauantaina ottelu, joten keskitymme ensisijaisesti siihen.

Kevätkausi alkanut hieman mollivoittoisesti molemmilta. Onko muutoksia odotettavissa?
Riihimäki:
-On ainakin pieniä, mutta en niitä tässä kerro. Iloisuus täytyy saada mukaan pelaamiseen. Pitäisi pelata enemmän selkäytimestä. Nyt ollut hieman passiivista. Hyvien treenien kautta se tulee.

Backman:
-Sama vastaus kuin edelliseen.

Poissaolotilanne?
Riihimäki:
-Eero Myllykangas.

Backman:
-Jussi Lehtinen puuttuu.

Vastustajan vahvuudet tähän otteluun?
Riihimäki:
-Koko lailla hyvä kausi takana. Classicin hyvä vire näkyi jo ennen kauden alkua. Joukkue pelaa kovalla itseluottamuksella ja kokonaisuus on erittäin toimiva. Toisaalta voi olla, että hekin hieman kokeilevat näin tammikuun aikana erilaisia ketjukoostumuksia.

Backman:
-Rutinoitunut ja kohtalaisen tasapainoinen joukkue. Tasainen materiaali. Suoritteet eivät juuri vaihtele.

Omat vahvuudet tähän otteluun?
Riihimäki:
-Emme keskity erityisesti tähän vastustajaan vaikka sitä mietittiinkin etukäteen. Joululoman jälkeen ei olla menty ihan niin täysillä. Pitäisi keskittyä omaan hyvään tekemiseeen. En voi syyttää pelkästään pelaajia, koska vika voi olla yhtä lailla valmennuksessa. Sunnuntaina meillä on voittava taisteluilme ja asenne.

Backman:
-Meillä on huipputaitoa ja maalintekovoimaa enemmän.

Arvio ottelun kulusta? Lopputulos?
Riihimäki:
-Uskon, ettei tule mitään maalijuhlaa. Uskon ja toivon, että ottelu on playoff-tasoinen agressiivisuudeltaan. Ottelu ratkeaa siihen kumpi rankaisee paremmin maalipaikoista. Tulos 1-2 maalin marginaalilla suuntaan tai toiseen. Selkeää on ainakin, että molemmat joukkueet kunnioittavat toisiaan.

Backman:
-Hyvä alku on tärkeä. Tosin meidän tulee pelata hyvin enemmän, kuin 20 minuuttia. Ottelun lopputuloksesta tietää vain "noppa-t".

Koovee-Classic 16.1. klo 17 Kaukajärven Spiral-hallissa. Makkara- ja fanimyynti tuntia ennen ottelua. Ottelua ennen myös muita oheistapahtumia, joista tulee erillinen tiedote.

Kooveen (Joel Siltanen) tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Marko Lahtinen

27.6.1985
Tiedot

Veli-MattiLuukko

Veli-Matti Luukko

22.5.1984
Tiedot

Eero Myllykangas

28.2.1994
Tiedot

TomasSladky

Tomas Sladky

9.8.1986
Tiedot


Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää