Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

OLS:n edustuksella kotiottelu - Nähdäänkö jatkoaika

 
OLS:n edustuksella kotiottelu - Nähdäänkö jatkoaika

OLS:n pelit jatkuvat, kun Tapanilan erän farmijoukkue Erä Akatemia tulee sunnuntai-illan ratoksi Linnanmaan parketille haastamaan sarjakärjessä olevaa Luistinseuraa. Joukkueiden ensimäinen kohtaaminen Tapanilassa päättyi OLS:n 3-7 -voittoon. Joukkueiden viime otteluiden pistetahti on ollut aikalailla samaa luokkaa, OLS on ottanut edellisestä kolmesta pelistä kolme pistettä. Erä Akatemia on samalla ottelumäärällä saanut raastettua neljä pistettä. Molemmat joukkueet ovat myös tottuneet jatkoaikoihin edellisissä otteluissa. Erä Akatemian edellisistä kolmesta pelistä kaksi on jatkunut vielä 60 minuutin jälkeenkin ja Luistinseuran viimeiset kolme peliä ovat kaikki menneet jatkoajalle.

Kun otteluita on pelattu 23, on Erä Akatemia ottanut niistä kahdeksan voittoa, kolme tasapeliä ja kärsinyt 12 tappiota. Pisteitä Erä on kerännyt 19.  Näillä lukemilla joukkue majailee sarjataulukossa sijalla seitsemän, joka on viimeinen suora putoaja kakkosdivisioonaan. Matkaa karsijan paikalla oleviin KeLyyn ja PSS:ään on vain kaksi pistettä, joten voitto Oulusta olisi Mosan miehille todella tärkeä. Edelliset kolme peliä on luvannut hyvää loppukautta silmällä pitäen, sillä Erä on voittanut niissä länsilohkon ykkösen M-Teamin ja itälohkon kolmantena olevan SC Kaneetin. Tappio puolestaan tuli jatkoajalla PSS:lle. Erä Akatemia tulee varmasti täysi tsemppi päällä Ouluun hakemaan pisteitä, jotta taistelu sarjapaikasta jatkuisi.

Kotijoukkue OLS on sarjan piikkipaikalla 34 pisteellä. Eroa toisena olevaan NST:hen on piste ja Kaneettiin kaksi pistettä. Edelliset kaksi peliä oli OLS:lta vaisua esitystä, joten paljon pitää parantaa, jotta pisteet jäisivät Ouluun. Kahdessa edellisssä pelissä OLS päästi 16 maalia omiin, joten viikon harjoituksissa on keskitytty puolustuspelaamiseen ja kaksinkamppailuihin. OLS:n terveystilanne on tällä hetkellä hyvä, sillä treeneissä on ollut miehiä jopa viiteen kentälliseen. Ainoastaan Juha Tammela on tällä hetkellä loukkaantuneiden kirjoissa.

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan jatkuuko sunnuntai-iltana peli vielä 60 minuutin jälkeenkin, niin kuin joukkueilla on ollut viime aikoina tapana. Nähdäänkö Erä Akatemialla vahvistuksia Tapanilan Erän liigaringistä ja onko kotijoukkue OLS saanut pelinsä oikeille raiteille? Sunnuntaina kello 18.30 Linnanmaan liikuntahalli!

OLS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Luistinseura ry - logo

OLS - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää