Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ruotsi vahvempi naisten EHT-turnauksen päätösottelussa

 
Ruotsi vahvempi naisten EHT-turnauksen päätösottelussa

Ruotsi - Suomi 4-0 (0-0, 2-0, 2-0)

EHT:n finaaliottelussa, varsinkin Ruotsia vastaan, on oma jännitteensä ja sen huomasi Suomen pelistä. Ottelun alku oli Suomelle vaikea, Ruotsi tuli otteluun selkeästi valmiimpana. Heti ottelun alkuun Suomi pääsi pelaamaan ylivoimalla, mutta ylivoimapelaaminen jäi tehottomaksi. Ensimmäisen erän puoliväliin saakka Ruotsi hallitsi ottelua. Erän toisella puoliskolla tilanteet tasoittuivat ja Suomikin sai muutaman hyvän maalintekotilanteen.

Suomella oli ottelussa omat hyvät hetkensä, mutta maalipaikoista ei saatu onnistumisia. Ruotsi onnistui maalinteossa Suomea paremmin tehden sekä toisessa että kolmannessa erässä kaksi maalia voittaen ottelun lopulta 4-0.

Viimeksi maiden kohdatessa, MLP Nations Cupissa Sveitsissä, Suomi voitti Ruotsin. Tänään Ruotsi oli parempi ja ansaitsi voiton. Voitolla Suomesta Ruotsi varmisti tämänkertaisen EHT:n turnausvoiton, Suomen saadessa hopeaa. Saksa oli  kolmas ja Venäjä neljäs.

Tämä oli naisten maajoukkueen viimeinen turnaus ennen Sveitsissä huhtikuussa pelattavia MM-kisoja.

Suomen parhaana palkittiin  Jenni Hiirikoski.

Hiirikoski palkittiin myös turnauksen parhaana puolustajana.

Jääkiekkoliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


2010-2011 Naisten maajoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Maajoukkueen tiedot



Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Kovia tehoja ECHL-liigassa takonut Simon Pinard Ässiin

Viime kaudella 73 tehopistettä iskenyt monipuolinen laitahyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää