Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS ja Juho Lehtonen nelivuotiseen sopimukseen

 
TPS ja Juho Lehtonen nelivuotiseen sopimukseen

TPS:n hyökkäyspää sai kaivattua lisävahvistusta, kun Juho Lehtonen liittyy raitapaitoihin nelivuotisella sopimuksella. Raumalaislähtöinen lahjakas hyökkääjä on pelannut nuoresta iästään huolimatta jo viimeiset kaksi kautta Ykkösen tasolla porilaisessa PoPa:ssa. Hän on iskenyt Ykkösessä pelaamissaan 43:ssa otteluissa peräti 20 maalia. Lehtonen ehdittiin valita Ykkösessä kertaalleen kuukauden parhaaksi pelaajaksi.

18-vuotias Lehtonen on alun perin Rauman Pallo-Iirojen kasvatteja, mutta hän siirtyi Poriin kauden 2008 jälkeen. Runsas määrä eri ikäkausimaaotteluita on poikinut hänelle myös testileirityksiä esimerkiksi italialaiseen AC Parmaan, saksalaiseen Bayer Leverkuseniin sekä hollantilaisen AZ Alkmaarin. Viimeksi Lehtonen on esiintynyt alle 19-vuotiaiden maajoukkueen riveissä.

TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäen mukaan Lehtonen istuu TPS:n profiiliin kokemattomana, mutta samalla lahjakkaana ja potentiaalisena pääsarjatason pelaajana erinomaisesti.

- Hän on yksi niistä ikäluokkansa suurlupauksista, jotka istuvat tämän seuran profiiliin. Me yritämme rakentaa joukkuetta myös sellaisista nuorista pelaajista, joilla ei ole vielä liiganäyttöjä. Teemme kaikkemme, että nuorten yksittäisten pelaajien potentiaali ja kehitys saadaan yhdistettyä myös joukkueen menestykseen. Juholla on nyt vamma alla, mutta hän alkaa olla treenikunnossa. Varsinaiseen pelikuntoon pääsy vaatii vielä vähän aikaa, mutta me odottelemme kärsivällisesti. Onhan Juho pidemmän tähtäimen hankinta tähän seuraan, Rajamäki muistuttaa.

Rajamäki on seurannut Lehtosta jo pidemmän aikaa ja tietää tarkkaan nuorukaisen vahvuudet.

- Hän osaa tehdä aloitteita pallon kanssa ja hänellä on halua ja taitoa edetä pallon kanssa. Juho on yleensäkin juokseva ja liikkuva pelaaja, jolla pysyy pallo kyydissä kovemmassakin vauhdissa. Hän ampuu myös nopealla jalalla ja pyrkii synnynnäisenä hyökkääjänä aina ratkaisuihin, Rajamäki analysoi.

TPS vahvisti samalla myös taustajoukkojaan kaudeksi 2011, kun Timo Aaltonen jatkaa viime kauden tapaan joukkueen maalivahtivalmentajana. Aaltonen on toiminut maalivahtivalmentajana jo 1990-luvun puolesta välistä asti ja hänellä myös pelaajakokemusta liigassa maalivahtina FF Jaron riveissä.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää