Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Toinen voitto NST:stä

 
Toinen voitto NST:stä

Miesten edustusjoukkue otti toisen voittonsa liigakarsintasarjassa NST:tä vastaan ja sarja on ensimmäisen kerran katkolla tulevana perjantaina Lappeenrannassa. Keskiviikon kotiottelussa Julius Jousin avausosuman jälkeen NST iski kahdesti, mutta toisen erän puolivälin jälkeen Riku Reunamäki toi miehet tasoihin rangaistuslaukauksella ja tämän jälkeen edustus nousi nopeasti johtoon eikä luovuttanut NST:lle enää voitonavaimia. Rusan lauteet olivat jälleen täynnä ja lähes 500 henkeä sai todistaa miesten 7-3 voittolukemat.

M-TEAM – NST 7-3 (1-1,4-2,2-0)

NST lähtee ottelun alkuun korkealla karvauksella, mutta puolustus pystyy hallitsemaan tilanteen eikä vaarallisia pallonmenetyksiä tule. Molemmat joukkueet puolustavat tiivisti eikä myöskään nopeita vastahyökkäyksiä nähdä ottelun alussa. Ensimmäisen erän puolivälin jälkeen Matias Heino jatkaa pallon Julius Jousille, joka tuo pelivälineen jalalla yli keskialueen. Jousi päättää tilanteen laukaukseen ja hieman yllättävästi pallon uppoaa ylänurkkaan maalivahdin käsien kautta. Tilanne 1-0.

NST tasoittaa reilussa minuutissa, kun edustus ryntäilee pallon perässä hyökkäyspäässä ja nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Lesch joutuu antautumaan. Seuraavassa vaihdossa miehet pääsevät ylivoimalle, mutta NST pelaa aktiivisen alivoiman eikä lisäosumia nähdä. Ensimmäiselle erätauolle mennään 1-1 tasatilanteessa, eikä juuri enempää maalipaikkoja ensimmäisen kahdenkympin aikana ollut kummallekaan tarjolla.

Toinen erä alkaa siitä mihin ensimmäinen päättyy ja molemmat joukkueet puolustavat hyvällä asenteella. Miehille ensimmäinen kakkonen ottelussa, kun Mikko Aro passitetaan istunnolle kädellä pelaamisesta. NST ei kuitenkaan onnistu hyödyntämään miesylivoimaa ja 1-1 tasatilanne pitää lähes ottelun puoliväliin. Ajassa 29.31 NST-pelaaja laukoo pallon etukulmasta sisään ja vieraat ottavat ottelussa johtoaseman.

Jo seuraavassa vaihdossa Eero Puranen on liian vikkelä pideltäväksi ja NST joutuu rikkomaan rankkarin arvoisesti. Pallon taakse asettuu Riku Reunamäki, joka siirtää pallon nätisti rystyltä kämmenelle ja nostaa ohi NST-vahdin. Tilanne 2-2 ajassa 31.06.

Reilu minuutti tasoituksesta, kun yleisö saa todellisen taidonnäytteen kylmän viileästä viimeistelystä. Timo Elomaa syöttää Aake Erosen nopeaan vastahyökkäykseen ja mukana on myös Antti Itkonen. Eronen tuo pallon vasenta laitaa ylös ja näyttää viimeiseen asti syöttävän Itkoselle, kunnes laukoo pallon millin tarkasti yläpesään ja nostaa miehet 3-2 johtoon. Reilu puolitoista minuuttia myöhemmin Itkonen tarjoilee Arolle paikan maalin eteen ja tarkalla siirrolla pallo maaliin paikasta jossa ei voi epäonnistua. Tilanne 4-2 ja NST käyttää aikalisänsä tähän paikkaan.

Aikalisää seuranneessa vaihdossa Elomaa kilauttaa rautoihin, mutta seuraavana maalinteossa onnistuu kuitenkin vierasjoukkue, kun miesten yli-innokas hyökkääminen kostautuu. Tilanne 4-3 jassa 38.19. Erän viimeisellä minuutilla Itkonen tarjoilee takatolpalle ja Reunamäki siirtää pallon yhdellä kosketuksella maalivahdin alitse NST:n maaliin. Todella tärkeä osuma juuri ennen toista erätauokoa.

Miehet pääsevät aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla, mutta eivät onnistu kasvattamaan johtoaan erikoistilanteella. 48 minuutin kohdalla Lesch torjuu vaarallisen tilanteen miesten maalilla ja vielä riparista kaveri laittaa tolppaan, mutta tämän lähemmäs maalia vieraat eivät enää ottelussa pääse. Ajassa 52.32 Mikko Malinen syöttää Erosen puolittaiseen läpiajoon ja kun NST-pakki päättää jättää Erosen maalivahdin hoidettavaksi, iskee hetken veivauksen jälkeen Eronen taululle 6-3 lukemat. Joukkueet ottavat muutamat jäähyt mieheen, mutta erikoistilanteet eivät muuta tilannetta tulostaululla. Sen sijaan ottelun viimeiseksi osumaksi jää Eero Purasen kova laukaus oikealta ja loppunumerot 7-3.

Miehistä parhaana palkittiin Aake Eronen (2+0).

-Puolustettiin tänään hyvin, eikä kaveri päässyt juurikaan tonteille. Meillä oli puolestaan aika jäätävän hyvää viimeistelyä ja tokan erän puolivälin jälkeen luotiin paljon paikkoja, päästiin kunnolla testaamaan vastustajan veskaria.

-Varmasti voidaan olla joka osa-alueella tarkempia ja huolellisempia, mutta erityisesti hyökkäyspäässä pitää pelata vieläkin suoraviivaisemmin.

Perjantaina sarja on ensimmäisen kerran katkolla ja voitolla Lappeenrannassa edustus varmistaisi suoran nousun salibandyliigaan. Mikäli NST vie sarjan neljännen ottelun, kohtaavat joukkueet viidennessä ja ratkaisevassa ottelussa lauantaina Rusalla. Jaarinen odottaa fanibussin viimeistenkin paikkojen täyttyvän tämän päivän hyvän suorituksen jälkeen.

-Täytyy toivoa, että fanibussi saa samanlaisen kannustuksen käyntiin perjantaina kuin mitä tänään kuultiin Rusalla. Edes osa tämän päivän fiilistä, kun saadaan vietyä Lappeenrantaan, niin ollaan vahvoilla siellä. Aivan huikeaa, että fanit lähtevät matkaan omalla bussilla, kommentoi Jaarinen.

Perjantaina 11.3. kello 18.30 NST – M-Team

M-Teamin tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Helsingin M-Team ry - logo

Helsingin M-Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää