Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhuilla onnistunut harjoitusleiri Saksassa

 
Pesäkarhuilla onnistunut harjoitusleiri Saksassa

Harjoitusleiri Saksassa on onnellisesti takanapäin ja kotiin saavuttiin sopivasti vapuksi. Viikon mittainen leiri eteläisessä Saksassa Kastellaunin pienessä kaupungissa onnistui erinomaisesti ja saimme reissusta irti juuri sen mitä haimmekin. Teimme kuuden Kastellaunissa vietetyn päivän aikana yhteensä yhdeksän hyvin keskittynyttä ja monipuolista lajiharjoitusta, joissa tehtiin niin toistoja kuin myös tilanneharjoituksiakin. Lisäksi pariin treeniin liitettiin mukaan nopeutta ja voimaa. Ohjelmassa oli myös kaksi joukkuepalaveria sekä kaikkien matkassa olleiden kuudentoista pelaajan kanssa pidetyt henkilökohtaiset palaverit.

Joukkuepalavereissa tehtiin muuten yksi valintakin, pelaajat valitsivat Pesäkarhujen kauden 2011 varakapteeniksi Hanna Hirvikosken kippari Carita Toiviaisen rinnalle.
Tavoite tulevalle kaudellekin asetettiin, mutta sen julkistamisen aika on tulevana tiistaina(3.5) naisten Superpesiksen valtakunnallisessa infossa Jyväskylässä.

Oman erittäin tärkeän lukunsa viikon ohjelmaan toivat tiistai-iltana pidetyt tulokkaiden kastajaiset, joita vietettiin Pesäkarhujen perinteiden mukaan. Olipa mukana jotain uutta kivaakin kapteenistomme keksimänä Pajusen Emma-Sofian ja Lammisen Eveliinan sekä muunkin joukkueen illan iloksi. Ja jotta kotiin tuomisina olisi jotain muutakin kuin ruskettunutta ihoa ja hieman väsyneitä lihaksia sekä hyvää joukkuehenkeä, niin tottakai keskiviikkoinen vapaapäivä käytettiin shoppailuun. Koblenzin kaupunki lukuisine kauppoineen tarjosi siihen hyvät puitteet ja jos vielä rahaa sattui jäämään, taisipa joku tehdä ostoksia lähtöpäivänä Dusseldorfin lentokentälläkin.

Superpesiskauden alkuun on enää puolitoista viikkoa. Leirimme osui tällä kertaa lähemmäksi sarja-avausta kuin koskaan ennen, mutta joukkueen tiivistymisen kannalta se taisi olla lopulta vain hyvä asia. Pari harjoituspeliä ehdimme vielä pelaamaan ennen 10.5 pelattavaa Turku-vierasottelua, harjoituspeleissä kokoonpanot tullaan rakentamaan vielä hieman pelaajien rasitustiloja ja terveystilannettakin huomioiden. Mutta leirinkin perusteella voin pelinjohtajana todeta tilanteen olevan erittäin hyvän. Kilpailu pelipaikoista on lisääntynyt viimeisten viikkojen aikana selvästi, eräät pelaajat kun ovat ottaneet selkeitä harppauksia eteenpäin ja tuoneet positiivista taistelua pelipaikoista.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää